Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
Tampereen Vesi saneeraa ja rakentaa uutta verkostoa
Tampereen Vesi saneeraa ja rakentaa uutta verkostoa
Maan alle louhitun keskuspuhdistamon rakennustyöt alkavat olla loppusuoralla. Ensimmäiset jätevedet ohjataan tänne loppuvuodesta 2025.
Lyhyesti

Tampereen Vesi saneeraa ja rakentaa uutta verkostoa

– Urakoita on toteutettu hyvässä yhteistyössä Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n kanssa. Kaupungin katupuoli on samalla uudistanut katujen pintoja, reunakiviä ja viheralueita, Tampereen Veden rakennuttajainsinööri Jukka Palonperä kertoo.

Viinikanlahden puhdistamolla tehdään parhaillaan valmistelevia töitä, jotta jätevesi saadaan virtaamaan uuteen linjaan vuoden 2025 lopussa. Raholan puhdistamolla vastaavia töitä tehtiin jo pari vuotta sitten.

– Emme unohda myöskään muuta verkoston ylläpitoa ja kunnossapitoa, vaan sitäkin tehdään jatkuvasti, Palonperä sanoo.

Uutta vesihuoltoverkostoa rakennetaan parhaillaan esimerkiksi Hiedanrannan, Västinginmäen, Tesoman Taimiston sekä Ojala-Lamminrahkan uusilla asuinalueilla.

– Lähdemme mukaan samoihin hankkeisiin, joita Tampereen kaupungin katupuoli tekee. Kun putket laitetaan maahan samaan aikaan, tietyöt häiritsevät asukkaita mahdollisimman vähän aikaa.