Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
Mitä muuta saa puolella sentillä?
Mitä muuta saa puolella sentillä?

Mitä muuta saa puolella sentillä?

Jos jano yllättää, kaupasta tai kioskista on turha yrittää etsiä juotavaa puolella sentillä eli 0,005 eurolla. Hanasta saa litran Tampereen Veden valmistamaa hyvälaatuista vettä tuolla mitättömällä summalla.

Vesilasku ilmestyy verkkopankkiin tai tipahtaa postiluukusta neljä kertaa vuodessa. Eihän minkään laskun maksaminen yleensä tunnu kivalta, mutta vesilaskuun voi hyvällä syyllä suhtautua myönteisesti.

– Se on korvaus siitä, että turvallista ja hyvälaatuista vettä on saatavilla omasta hanasta kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä. Samaan hintaan myös jätevesi lähtee viemärin kautta puhdistamolle. Suomessa hyvä vesihuolto on itsestäänselvyys, mitä se ei ole kaikkialla maailmassa, sanoo Tampereen Veden toimitusjohtaja Petri Jokela.

Esimerkiksi omakotitalossa kolmen hengen taloudessa vedenkäyttökustannukset ovat Tampereen Veden laskelmien mukaan alle euron päivässä henkilöä kohden. Sillä rahalla yksi ihminen peseytyy, käy vessassa, käyttää vettä ruoanvalmistukseen, pesee pyykkiä ja tiskejä, keittää kahvia, juo vettä tai tekee vedellä mitä sitten tekeekään.

Menot katetaan asiakasmaksuilla

Vesihuoltolain mukaan vesilaitoksen on katettava kaikki omat menonsa eli ne kulut, jotka syntyvät raakaveden puhdistuksesta talousvedeksi, vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamisesta, kunnossapidosta ja saneerauksesta sekä jäteveden käsittelystä. Vesihuoltoon ei käytetä verovaroja.

Isoin potti – 80 prosenttia – kustannuksista menee maan alla olevan omaisuuden rakentamiseen ja kunnossapitoon. Vesihuoltoverkostoa on laajennettava uusille asuinalueille, ja vanhoja linjoja on saneerattava toimitusvarmuuden säilymiseksi. Myös investoinnit vedenpuhdistus- ja jätevedenpuhdistuslaitoksiin maksavat. Lisäksi käynnissä on Pirkanmaan suurin ympäristöhanke eli Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n rakentaminen Sulkavuoreen. Se otetaan käyttöön vuonna 2025.

– Tampereella on paineita nostaa vesihuoltomaksuja keskuspuhdistamon käyttöönoton myötä. Jätevesimaksut tulevat nousemaan, jotta investointia saadaan maksettua. Pitkässä juoksussa keskuspuhdistamosta tulee säästöjä, Jokela kertoo.

Vuodelle 2022 ei ole suunnitteilla merkittäviä muutoksia maksuihin. Tampereen Veden johtokunta päättää tulevan vuoden vesihuoltomaksuista loppuvuodesta.

Teksti: Marjaana Lehtinen