Ihana, kamala vesi

Karoliina Blackburn rakastaa vettä ja uimahyppäämistä. Siitäkin huolimatta, että näyttelijän kroppa on toisinaan aivan mustelmilla.

Ensimmäinen kerta on aina vaikein. Kaksi sekuntia kestävään uimahyppyyn voi sisältyä kolme tai neljä eri vaihetta. Millin heitto tasapainossa vie hypyn puoli metriä väärään suuntaan. Ajoituksen tulee osua nappiin, jotta hyppääjä ei läiskähdä veteen väärässä asennossa. Jos niin käy, silloin sattuu.

– Kyllä me olemme välillä aivan mustelmilla, naurahtaa näyttelijä Karoliina Blackburn, joka on harrastanut uimahyppyjä pian seitsemän vuoden ajan.

– Kun uuden hypyn tekee ensimmäistä kertaa, se menee todennäköisesti aivan pieleen. Jo hypätessä tietää, että kohta varmasti sattuu. Se vaatii kanttia! Toisella tai kolmannella kerralla hyppy saattaa jopa onnistua. Mutta jos ei koskaan hyppää ensimmäistä hyppyä, ei tule toista tai kolmattakaan. Tai sitä sadannetta, jolloin kaikki onnistuu täydellisesti.

Iloa ja endorfiineja

Karoliina Blackburn on aina rakastanut vettä. Lapsena hän asui Lohjalla uimahallin vieressä ja kävi siellä usein itsekseen uimassa, sukeltamassa ja hyppäämässä. Nuorena tyttönä hän harrasti myös kilpauintia.

Joskus vanhemmat huolestuivat, kun Karoliina jäi pitkäksi aikaa pinnan alle. Siellä hän istui, neljä metriä syvän altaan pohjassa ja kuunteli hiljaa vedessä kaikuvia ääniä.

– Se on aivan oma maailmansa, vesi, hän kuvailee.

Uimahypyistä Blackburn innostui ystävänsä, kirjailija ja kolumnisti Rosa Meriläisen kanssa, kun he halusivat kokeilla jotain aivan uutta. Ensimmäisten harjoitusten jälkeen molemmat olivat koukussa.

Jos työt antavat myöden, Blackburn käy hyppäämässä neljä kertaa viikossa: pari kertaa ohjatuissa treeneissä ja pari kertaa itsekseen. Vaikka joskus väsyttäisi, treeneissä ei harmita koskaan.

– Uimahyppääminen kehittää rytmitajua, koordinaatiota, motoriikkaa, tilantajua ja keskivartalon hallintaa. Mutta etenkin se tuottaa iloa ja endorfiineja. Mitään lajia ei kannata
tehdä, jos siihen ei liity iloa.

Näyttelijän kouluikäiset lapset ovat usein mukana uimahallissa. Jos joku perheestä on halliin mennessä äreällä tuulella, kiukut ja harmit jäävät aina altaaseen.

– Sellaista ihmistä ei ole, joka lähtisi huonotuulisena pois vedestä, Blackburn hymyilee.

Uimahyppyjä ja hullu hanuri

Viime marraskuussa Tampereen uintikeskuksessa nähtiin jotain todella ainutlaatuista. Uimahyppysävelteos Halli – The Pool yhdisti huimia uimahyppyjä, musiikkia, valoja ja hurjaa haitarinsoittoa.

Hypyistä vastasivat ystävykset Karoliina Blackburn ja Rosa Meriläinen sekä viisi Mansen Molskiksen hyppääjää. Taitelija Kimmo Pohjonen oli säveltänyt teokseen musiikin, jota hän esitti haitarillaan.

– Ensimmäisen esityksen jälkeen sana lähti kiirimään, että kyseessä on jotain aivan poikkeuksellisen elämyksellistä. Seuraavina päivinä halli olikin aivan täynnä yleisöä, Blackburn kertoo.

Uimarit saivat tulla katsomaan esitystä pelkän uimahallilipun hinnalla. Ne, jotka halusivat katsoa sitä istuen ja omissa vaatteissaan, ostivat lipun. Blackburn toimi paitsi esiintyjänä, myös teoksen tuottajana. Erityisen kiitoksen hän antaa Tampereen kaupungille, joka mahdollisti esityksen. Tampereen Vesi oli yksi tapahtuman yhteistyökumppaneista.

Uimahyppyihin voi yhdistää myös muuta kulttuuria. Ystävänpäivänä Blackburn, Meriläinen ja Arttu Keränen esittivät Kangasalan Kuohu-hallissa teoksen, joka yhdisti uimahyppyjä ja nykyrunoja. 

– Tämä on hieno tapa tuoda kulttuuria lähemmäs ihmisiä. Kulttuurin ei aina tarvitse olla kallista ja vaikeasti tavoitettavaa, Blackburn pohtii.
Runo- ja uimahyppyteos voidaan tulevaisuudessa nähdä myös muissa Suomen uimahalleissa. Esitystä on helppo muokata erilaisiin tarpeisiin, kuten kaupunkien juhlatapahtumiin, Blackburn vinkkaa.

Korkealla pitääkin pelottaa

Blackburn puhuu uimahypyistä ja mustelmista niin tyynesti, että kuulija jo epäilee: mahtaako tuota huimapäätä koskaan pelottaa?

– Pelottaa ja pitääkin pelottaa. Varsinkin viidessä metrissä korkeus jo tekee sen, että siellä ei leikitä. Hyppääjällä pitää olla terve kunnioitus korkeutta kohtaan, Blackburn kuvailee.

Hyppääjällä tulee olla terve kunnioitus korkeutta kohtaan.

– Sopiva määrä pelkoa ja jännitystä valmistaa lihaksetkin tulevaa hyppyyn. Jos viidestä metristä hyppää liian rentona, nilkka, niska tai olkapää saattaa venähtää, hän jatkaa.
Tällä hetkellä Blackburn treenaa kolmen metrin laudalta hyppyjä, joissa pyörähdetään puolitoista volttia taakse- tai ulospäin. Suunnat ovat haastavia, koska hyppääjä ei näe vedenpinnan lähestymistä – se pitää vain tietää tai arvata.

Todella jännittävä on myös viiden metrin korkeudesta tehtävä hyppy, joka lähtee käsilläseisonnasta ”väärinpäin”, kasvot kohti vettä. Asentoon pääsee vain, jos valmentaja pitää varpaasta kiinni. Tämäkin hyppy pyörähtää taaksepäin, joten hyppääjän tulee itse tietää, milloin kerästä tulisi avautua kohti vedenpintaa.
Tai muuten sattuu!

Mansen Molskis ry järjestää uimahypyn alkeiskursseja sekä lapsille että aikuisille: treuimahyppy.sporttisaitti.com/

Uimahyppääminen kehittää rytmitajua, koordinaatiota, motoriikkaa ja keskivartalon hallintaa. Tämä hyppy lähti käsilläseisonnasta kolmen metrin hyppytelineeltä. Kuvat juttuun otettiin Tesoman uimahallissa Tampereella.