Äidin arki oli kiireistä mutta ihanaa

Kun Kerttu Lehtonen oli nuori perheenäiti, teknologia ei vielä helpottanut kodin arkea. Vesi kannettiin kaivosta, ja vaatteiden pesu alkoi jo edellisenä päivänä niiden liottamisella. Silti elämä oli hyvää.

Ai minulleko nämä ovat, huudahtaa Kerttu Lehtonen, kun ojennamme hänelle kimpun punaisia äitienpäiväruusuja.

– Voi kuinka kauniita! Halaisin kiitokseksi, jos olisin nuorempi. Tässä iässä sitä ei enää tohdi, Lehtonen, 91, tuumii ja nauraa heleästi.

Olemme tulleet Tampereen Koukkuniemen Urpula-taloon juttelemaan Lehtosen kanssa siitä, millaista oli perheenäidin arki menneinä vuosikymmeninä. Silloin, kun hanasta ei tullut kuumaa vettä kahvaa kääntämällä, eikä pyykinpesua ja kuivatusta hoitanut kiiltävä pesutorni. Viiden lapsen äitinä Lehtonen jos kuka tietää, mitä se tarkoitti.

– Vesi kannettiin kaivosta, joka oli yhteinen muutaman talon kesken. Pyykki- ja pesuvedet lämmitettiin puulämmitteisellä liedellä. Ja vaatteet pestiin tietysti nyrkkipyykillä.

Viisilapsisessa perheessä pestävää riitti.

– Vaatteethan piti laittaa likoamaan aina jo edellisenä päivän. Se tarkoitti, että aina oli jokin pyykkierä jossain likoamassa. Pyykkiä tuli, kun lapset mylläsivät ulkona ja tekivät, mitä lapset nyt tekevät.

Myös vaipat liotettiin ja pestiin, sillä kertakäyttövaippoja ei tuolloin vielä tunnettu.

Ihanaa elämää

Vaikka hommaa siis oli ja arjessa oli omat hankaluutensa, Lehtonen ei muista koskaan ottaneensa siitä liikoja paineita.

Lehtosen isä toimi Mouhijärvellä myllärinä. Tytär kävi koulut kotipaikkakunnalla, mutta sitten kaupunki kutsui nuorta naista. Lehtonen muutti Tampereelle ja työskenteli jonkin aikaa Finlaysonilla.

Sitten elämään tulivat mies, avioliitto ja lapset, ja perheenäiti vaihtoi tehdastyöt kotihommiin. Päivät täyttyivät ruuanlaitosta, kodin ylläpidosta ja lasten hoidosta. Miehet eivät siihen aikaan juuri kotitöissä autelleet, eikä Lehtosen puoliso ollut poikkeus.

– Oli pelkkää unelmaa, että mies olisi silloin auttanut, Lehtonen toteaa ja päästää taas heleän naurun.

Lapset osallistuivat jonkin verran, kantoivat toisinaan vettä ja polttopuita. Mutta näilläkin oli koulu käytävänä ja koulumatkat olivat pitkät, joten päävastuu kodin pyörittämisestä jäi äidille.

– Kilttejä lapsia he kuitenkin olivat. Ja ovat edelleen. Eivät ole koskaan tehneet pahojaan, eikä heistä koskaan ollut mitään harmia. Enkä muutenkaan muista, että elämä olisi ollut erityisen raskasta. Tekemistä oli, mutta ei sitä ehtinyt miettiä. Hyvin siitä selvittiin ja elämä oli loppujen lopuksi ihanaa.

Huonolla ei muistella

Jossain vaiheessa teknologia alkoi sitten tuoda helpotusta. Etenkin ensimmäisen pyykinpesukoneen tulon Lehtonen muistaa hyvin.

– Sehän oli suorastaan jännittävää. Ja kyllä se helpotti kovasti, kun kone pesi pyykit automaattisesti.

Lapsetkin kasvoivat ja alkoivat huolehtia itse itsestään. Lopulta he lensivät maailmalle ja perustivat omat perheensä.

Nyt Lehtosen päivät sujuvat verkkaisemmin. Hänellä on Koukkuniemessä oma huone, jossa viettää aikaa. Ja yhteistilassa touhutaan milloin mitäkin.

– Tänä aamuna katseltiin juuri luontokuvia isolta kankaalta.

Seuraavaksi alkamassa on yhteinen tietovisa. Ennen siihen liittymistä ja juttutuokiomme päättämistä Lehtonen haluaa sanoa vielä yhden asian.

– Minulla on ollut hyvä elämä. Hyvät lapset ja hyvä mies. Saimme kaikki olla terveitä. Sille annan suuren arvon. Mitään en muistele huonolla. 

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten vesi kannettiin kaivosta ja pyykki- ja pesuvedet lämmitettiin puulämmitteisellä liedellä.