Pääkirjoitus 1/2014
Tervehdys Vesitehtaalta
Hyvä asiakkaamme! Tervetuloa tutustumaan kesän kynnyksellä ajankohtaisimpiin vesiasioihin. Tästä asiakaslehdestä selviävät mm. tämänvuotiset verkostorakentamisen saneerauskohteet. Ne haittaavat aina tavanomaista elämänmenoa tilapäisten liikennejärjestelyjen tai hetkellisten palvelukatkosten muodossa. Saneerausten avulla halutaan varmistaa alueen häiriötön vesihuolto vuosikymmeniksi eteenpäin. Töiden ripeä ja mahdollisimman haitaton toteutus on tavoitteemme. Toivomme palautetta siitä miten onnistuimme, jotta osaamme jatkossa parantaa juoksuamme.
Myös vesihuollon seudulliset hankkeet – Pirkanmaan keskuspuhdistamo ja seudullinen vesihuoltolaitos – ovat edenneet merkittävästi kevään aikana.
Tampereen kaupunginhallituksen suunnittelujaosto esitti joulukuussa, että vesihuollon organisointi valmistellaan ja neuvotellaan kaupunkiseudun kuntien kanssa seudullisesti omistetun osakeyhtiömallin pohjalta ja keskus-puhdistamon sijoituspaikaksi valitaan Sulkavuori. Kaupunginvaltuusto päättikin helmikuussa valita Pirkanmaan keskuspuhdistamon sijaintipaikaksi Sulkavuoren. Vesihuollon organisoinnin taloudellisista vaikutuksista puolestaan tehdään vielä selvitys kaupunginhallitukselle kevään aikana.
Kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen käynnistetään keskustelut naapurikuntien kanssa yhteistoimintaorganisaation perustamisesta. Organisaatio voi laajimmillaan olla seudullinen vesihuoltolaitos, joka toimittaa kaikki vesihuoltopalvelut asiakkaille saakka, ja suppeimmillaan vain jätevedenpuhdistamon toteuttamiseen ja käyttöön keskittyvä yhtiö. Välimuotona on operointimalli, jossa keskuspuhdistamon toteuttava organisaatio tarjoaa vesihuoltopalveluja muille osapuolille maksua vastaan. Yhteisen vesihuoltolaitoksen syntyessä kuntien nykyiset vesihuoltolaitokset lakkautetaan ja korvataan uudella toimijalla. Myös keskuspuhdistamon yksityiskohtainen toteutussuunnittelu ja lupaprosessi käynnistyvät päätösten jälkeen.
Lämmintä kesää kaikille lukijoille toimivien vesihuoltopalvelujen parissa!
Pekka Pesonen
Toimitusjohtaja